Oppilaskunta tapasi päättäjiä

Koulumme oppilaskunnan hallituksen edustajat kävivät tänään kunnantalolla. Paikalla oli muitakin Kirkkonummen kouluja. Päättäjien eli valtuutettujen joukossa oli mm. Anders Adlercreutz, joka on myös eduskunnassa. Puheenjohtajana toimi valtuutettu Emmi Wehka-aho. Olimme tehneet koulumme oppimisympäristöstä videon. Esitimme päättäjille myös kaksi kysymystä: Miksi raha ei riitä kirjojen ja muun materiaalin hankkimiseen? Kouluruoka ei aina ole hyvää. Voisiko olla enemmän toiveruokapäiviä? Rahakysymykseen vastauksena saatiin, että joudutaan valitsemaan, mihin rahaa käytetään. Jossainpäin Kirkkonummea rakennetaan uusia kouluja tai korjataan vanhoja. Vaakakupissa voivat olla vaikkapa toiveruokapäivä tai uudet/korjatut rakennukset. Ruokakysymykseen saimme vastauksena, että Kirkkonummella on valtakunnallisestikin palkittu ja laadukas kouluruoka. Rahaa kuluu myös ruuan kuljetukseen, palkkoihin ja vuokriin. Paljon ruokaa menee myös hävikkiin, joissain kouluissa jopa 20kg päivässä. Ota vain, mitä syöt-kampanjalla hävikki on saatu vähenemään niin, että sitä jää vain noin karkkipussin verran. Oppilaita kehotettiin maistamaan kaikenlaista ruokaa. Kannattaa muistaa, että meillä Suomessa on ilmainen kouluruoka!

Paljon puhuttiin myös koulupihojen viihtyisyydestä. Totesimme, että meidän koulussa on kiva piha, jossa on paljon erilaista tekemistä. Jossain koulussa on vain hiekkakenttä ja yhdet keinut, vaikka oppilaita on jopa puolet enemmän kuin meidän koulussa.

Kirjoittanut Hermanni, Sofia, Ellen ja Eino

 

100 pipoa vauvoille

Kouluumme hankittiin saumuri, jonka käyttöä oppilaat alkoivat harjoitella heti innokkaasti. Pienen harkinnan jälkeen päätimme ryhtyä ompelemaan trikoopipoja vauvoille. Tavoitteeksi laitoimme 100 pipoa kevään aikana. Pipot lahjoitetaan Jorvin sairaalassa syntyneille vauvoille. Pipotalkoisiin ovat osallistuneet käsityö/kuvisvalinnaisen oppilaat sekä viidennen ja kuudennenluokan oppilaita käsityötunneilla.

Tänään luokassa oli hurjan työteliäs tunnelma ja pipoja valmistui kuin liukuhihnalta!