Valinnaiskurssi: Seinämaalaus ja keramiikka 2

Keramiikkatyö

Ensimmäisellä valinnaisryhmän tunnilla teimme keramiikkaa eli teimme savitöitä. Ensin muokkasimme savea. Sen jälkeen muotoilimme ja koristelimme työt ja sitten ne poltetiin saviuunissa. Moni teki kulhoja ja kippoja. Me kanssa maalasimme ne savityöt.

 

 

 

 

 

Seinämaalauksen suunnitelu

Aloitimme suunnittelun sillä, että päätimme aiheen yhdessä. Aiheeksi valikoitui kylä. Sen jälkeen katsoimme kuvia siitä, minkä tyylisiä taloja ja puita voisimme tehdä. Väreiksi päätimme vihreän, keltaisen, vaalean- ja tumma sinisen, vaalean- ja tumman pinkin sekä oranssin. Sitten päätimme mitä kukakin tekisi. Seuraavaksi omat rakennukset hahmoteltiin paperille lyijykynällä. Tämän jälkeen leikkasimme eri värisistä kartongeista paloja, liimasimme ne yhteen ja siinä oli rakennusten ja puiden pienoismallit.

Maalaamisen alkuvalmistelut

Suunnitelmien jälkeen lähdimme puukäsityöluokkaan, jossa puimme maalausvaatteet päälle. Otimme maalit ja sekoitimme niitä. Lisäsimme vettä, kun maali oli hiukan liian paksua. Kun palasimme puukäsityöluokasta, laitoimme alustat maalattavien seinien eteen. Maalarinteippiä lisättiin tarvittaessa seinään suoria reunoja varten. Kun teipit ja alustat olivat paikoillaan, maalaus alkoi.

Maalaaminen

Ensin olimme suunnittelleet talot ja puut paperille. Sen jälkeen opettaja oli hahmotellut lyijykynällä oppilaiden talot ja puut rappukäytävän seinään. Rajasimme maalarinteipillä talojen seinät, jonka jälkeen maalasimme talojen pohjavärit. Sitten maalasimme ikkunat ja muut koristeet. Viimeistelimme talot tekemällä niihin palloja ja viivoja. Maalasimme myös maahan ja puihin yksityiskohtia. Käytimme yhteensä kuusi kaksoisoppituntia maalaamiseen. Lopuksi maalasimme vuosiluvun seinään.

Oppilaiden mielipiteet valinnaiskurssista

  • Mikä oli hauskinta valinnaiskurssilla?
  • Olisitko halunnut tehdä kurssilla vielä jotain muuta?

Oppilas 1: “Valinnainen oli kiinnostava, mutta välillä aika tylsä.”

Oppilas 2: “Oppilaan mielestä mikään ei ollut hauskaa. Ihan mitä vaan, mutta ei oltaisi maalattu seiniä.”

Oppilas 3: “Hauskinta oli maalaaminen.” Oppilas olisi halunnut tehdä enemmän savitöitä.

Oppilas 4: “Hauskinta oli maalaaminen. Olisin halunnut tehdä enemmän ihan jotain muuta kuin tätä.”

Oppilas 5: “Hauskinta oli maalaus.”  Oppilas olisi halunnut maalata enemmän seiniä.

Oppilas 6: “Oppilaan mielestä hauskinta oli maalaaminen.” Oppilas olisi halunnut tehdä enemmän keramiikkaa.

Oppilas 7: “Maalaaminen oli hauskinta tekemistä.” oppilas ei tiedä mitä olisi halunnut tehdä enemmän. “Välillä työ oli raskasta, kun käsi väsyi.”

Oppilas 8: “Seinään maalaaminen.” Oppilas ei halunnut tehdä enempää mitään muuta.

Oppilas 9: “Hauskinta oli, kun teimme savipökäleen. En olisi halunnut tehdä enempää mitään.”

Oppilas 10: “Hauskinta oli maalaus ja olisin halunnut tehdä enemmän maalien sekoitusta.”

Muiden kuin kurssilaisten mielipiteitä valmiista seinämaalauksesta

  • Mitä mieltä olet seinämaalauksen väreistä?
  • Mikä on mielipiteesi seinämaalauksesta?
  • Haluaisitko tähän seinämaalaukseen jotain lisää?
  1. “Erittäin ympäristöön ja toisiinsa sopivat värit. Erittäin onnistuneet ja elävöittää käytävää, ei lisättävää.”
  2. “Ne on hienoja, sopii hyvin käytävälle, koiran ulkoiluttaja.”
  3. “6/5, tosi hyvä, pilviä.”
  4. “Hienot, aika hienot, järvi tai puisto.”
  5. “Tosi hyvät, piristää, eläimiä.”
  6. “Kivat, hienot, ei lisättävää.”
  7. “Hyviä, peukku, aurinko.”
  8. “Lämpimät, tosi hienot, ehkä jotain ihmisiä.”
  9. “Ihan kivat, kiva, lisää puita.”
  10. “Hienot, hienoja, ehkä lisää puita.”
  11. “Ihan ok, liian vähä sinistä, eipä oikeestaan.”
  12. “Voisi olla lisää pastellia, hieno, puita.”
  13. “Kivat, hienot, puut.”
  14. “Hienot, hienot, ei.”
  15. “Kivat, hienoja, lisää kasveja.”
  16. “Kivoja, on hienoja varsinkin k-kauppa, ihmisiä ja taivasta.”

 

Kirjoittanut: Valinnaisryhmän oppilaat

Valinnaiskurssina seinämaalaus

Viides- ja kuudesluokkalaisten ensimmäinen seinämaalausryhmä kuvitti koulun aulan harmaan kiipeilyseinän viidakkoteemalla. Kaikki oppilaat suunnittelivat oman eläimen tai kasvin. Suunnitelmat toteutettiin ensin värillisistä papereista leikkaamalla ja liimaamalla. Kokonaisuus suunniteltiin yhdessä paperimallien avulla. Niitä oli myös helppo käyttää apuna maalaamisessa koko prosessin ajan. Maalaustyö eteni hyvin ja se saatiin valmiiksi aikataulun mukaan. Suurkiitos siitä toimeliaalle maalausporukalle!

Essi Peuraniemi